KH-Print Oy on vuonna 1992 perustettu tekstiilipaino. Painamme Hartolassa yli miljoona painatusta vuodessa.

Jatkuvasti kehittyvä erikoispainotalo
Panostamme jatkuvasti osaamisemme kehittämiseen ja viimeisimpien teknisten menetelmien hyödyntämiseen. Näillä eväillä olemme nousseet Suomen johtavaksi tekstiilipainoksi, kun mitataan laatua ja määrää. KH-Print on yhteistyökumppaniemme valinta kun tavoitellaan korkeaa painatustyön laatua ja toimitusvarmuutta, joka ei nikottele suurissakaan painomäärissä. Emme vierasta myöskään pienempiä toimeksiantoja.

Erikoisvärierottelujen ammattilainen
Tekstiilipainossa onnistuneen lopputuloksen tavoittelu alkaa aina ammattitaitoisesta värierottelusta. Toisin kuin esim. offsetpainossa, jokainen painettava kuva on oma erityistapauksensa, ja painovärien määrä sekä käytettävät värit määritellään aina kuvakohtaisesti. Värierottelussa otetaan huomioon painettavan tuotteen väri, tai mahdolliset useammat pohjavärit. Pitkän kokemuksen ja tuhansien värierottelujen jälkeen syntyy kokemus, jolla teemme maailmanluokan vertailun kestäviä tekstiilivärierotteluja. Mitä vaativampi kuva-aihe, sitä merkittävämmässä roolissa värierottelu on.

Prepress
• Teemme kaikki värierottelut kaikentyyppisiin painatuksiin
• Kuva-aiheiden muokkaus T-paitoihin sopivaksi
• Filmitulostus, valotus, painokaavioiden valmistus
Paino
• Kaksi M&R Challenger II 14-värikonetta
• Useita välikuivinyksikköjä
• Kaksi M&R Radicure -kuivausuunia
• Ympäristöystävällinen painoseulojen pesuautomaatti, jätevesien käsittely
Jälkikäsittely
• Vaihtoehtoina yksittäispussitus, 10 kpl niputus, laatikkopakkaus


Yhteystiedot:
Postiosoite:
KH-Print Oy
Peltotie 6
19600 Hartola
Katso kartta
puh (03) 876 020
fax (03) 876 0250
Sähköiset aineistot:
Kari Haajanen
kari.haajanen[a]khprint.fi
GSM: 050 5174 092
Työmääräykset,
painoaikataulut, ym.
Anne Haajanen
anne.haajanen[a]khprint.fi
GSM: 0500 716 382
![]()




